21. heinäkuuta 2014

Perustelut delfinaarion puolesta ontuvat

Olen jo pitkään seurannut keskustelua delfinaarioista ja niiden olemassaolosta. Oma kantani on, että Suomen ainoalle delfinaariolle eli Särkänniemen delfinaariolle pitäisi saada suunnitelma toiminnan lopettamiseksi ja Särkänniemen delfinaarion tulee jäädä Suomen viimeiseksi delfinaarioksi. On todella hyvä, että aihe on jälleen pinnalla ja toivon, että keskustelu johtaa myös toimiin delfinaariotoiminnan lakkauttamiseksi tulevaisuudessa. 

Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä on puhunut delfinaarion puolesta lehtijutuissa, joissa on käsitelty valtuustoaloitetta sekä kuntalaisaloitetta, joissa toivotaan delfinaarion hallittua alasajoa ja suunnitelmaa delfinaarion tulevaisuudelle. 

Alla Särkänniemen toimitusjohtajan perusteluja delfinaarion puolesta sekä omat näkemykseni näihin väittämiin.

Delfinaario on yksi Särkänniemen suosituimmista kohteista. (Yle)
Se, että jokin epäeettinen toiminta on suosittua, ei ole hyvä peruste jatkaa epäeettistä toimintaa. Jos jokin toiminta koetaan epäeettiseksi, on meidän muutettava toimintaamme. Näin on toimittu Suomessa myös epäeettisten eläinsirkusten kohdalla.

Ihmiset pitävät näytöksistä ja delfinaariossa kerrottavista asioista, jotka liittyvät meriin ja vesistöjen suojeluun. Tietoisuus meriensuojelun tärkeydestä on lisääntynyt. (Yle)
On erittäin kyseenalaista pitää eläimiä vankeudessa ihmisen viihteen vuoksi. Delfiinille tämä viihde tarkoittaa pitkää, jopa 40 vuoden vankeutta. Delfiinien elämään voi perehtyä muuallakin kuin delfinaariossa, jopa paremmin kuin delfinaariossa. Mikäli delfiinejä ei ole mahdollisuutta mennä katsomaan niiden luonnolliseen elinympäristöön, voi katsoa delfiineistä tehtyjä dokumentteja (jotka varsinkin nykyisin ovat todella laadukkaita). Delfinaarioympäristö ei paljoa kerro delfiinien todellisesta elämästä luonnollisessa elinympäristössään. Särkänniemen mukaan ihmisten tietoisuus meriensuojelusta on lisääntynyt. Itse olen hyvin epäileväinen sen suhteen, että delfinaariossa vierailleet suojelisivat meriä merkittävästi enemmän (tai lainkaan enemmän) kuin ne, jotka eivät siellä ole vierailleet. 

Delfiinien lisääntymisen rajoittaminen on eettisesti hankala asia. (Yle)
Delfiinien pitäminen vankeudessa on eettisesti hankala asia. Jo iäkkäämpi delfiini, Veera, odottaa parhaillaan poikasta. Särkänniemessä on ollut runsaasti poikaskuolemia (vain kaksi viidestätoista poikasesta on jäänyt henkiin), joten jäämme odottamaan kuinka tämän poikasen käy...

Delfinaariolla on eläimistä moraalinen ja eettinen vastuu, joka jatkuu läpi elämän. (hs)
Juuri näin, ja koska delfiinien pitäminen vankeudessa on moraalisesti ja eettisesti väärin, tulisi delfinaarion alasajolle tehdä suunnitelma. Delfinaarion tulisi myös pitää huolta siitä, ettei tulevaisuudessa yksikään uusi delfiini joudu viettämään elämäänsä virikkeettömässä ja ahtaassa betonialtaassa.

Delfinaarion tutkimus- ja opetustoiminta on tärkeää. (hs)
WDC:n vuonna 2011 tekemän selvityksen mukaan delfinaariot ovat pääasiassa kaupallisia yrityksiä, joissa eläimiä pidetään ensisijaisesti esityksiä varten. Olisikin mukava tietää, kuinka suuri osa Särkänniemen delfinaarion toiminnasta on delfiinien hyväksi tehtävää tutkimusta sekä delfiinien suojelua (ja millä tavalla Särkänniemi edistää delfiinien suojelua), minkälaisia tutkimuksia Särkänniemi on tehnyt ja minkälaista vaikutusta näillä tutkimuksilla on ollut. Tutkimusta tulisi tehdä siellä missä delfiinit luonnostaan elävät. 

Toiminta on täysin lupaehtojen ja kansainvälisten säännösten mukaista. (hs)
Eläinsuojelulaki sanoo, että kun eläimiä pidetään, tulee ottaa huomioon niiden fysiologiset tarpeet sekä käyttäytymistarpeet. Huvipuistossa on hyvin hankalaa, jollei jopa täysin mahdotonta, toteuttaa näitä tarpeita.  

Delfinaariolla on suunnitelmat siitä, että jos joku eläin ei jaksa, miten silloin toimitaan. (SK)
Näin Särkänniemen toimitusjohtaja kertoi Suomen Kuvalehden haastattelussa. Toimittaja kysyi useamman kerran, mitä nämä suunnitelmat ovat, mutta asiaan ei tullut selkoa. Mikäli tällaiset suunnitelmat on olemassa, tulisi Särkänniemen kertoa niistä avoimesti. Mikäli tällaisia suunnitelmia ei oikeasti ole olemassa, tulisi sellaiset nyt tehdä.

Jos on kaksi delfiiniä jäljellä, se ei ole enää lauma, joka on delfiineille tärkeä. Sen odottelu, että yksi vielä poistuu, ei tunnu eettisesti kauhean oikealta. (SK)
Delfiinit ovat älykkäitä ja erittäin sosiaalisia eläimiä ja luonnossa ne elävät suurissa laumoissa. Delfiinien sosiaaliset suhteet ovat hyvin monimuotoisia ja niiden tunne-elämä on hyvin rikasta. Tämän tietäen minusta tuntuu eettisesti hyvin väärältä, että delfiinejä pyydystetään luonnosta vankeuteen, missä ihminen päättää, kenestä tulee kenenkin "perhettä". Maailmalla delfiinejä siirretään myös delfinaariosta toiseen, jolloin ne joutuvat jälleen uuteen ryhmään. Delfinaariossa ongelma on erityisesti pienet ja ahtaat tilat, joissa delfiineillä ei ole mahdollisuutta ”poistua paikalta” niille epämiellyttävästä sosiaalisesta tilanteesta, kuten ne luonnossa voisivat tehdä. Luonnossa ne voivat myös uida kymmeniä kilometrejä päivässä, delfinaariossa ne ovat pakotettuja uimaan samassa pienessä altaassa. Virikkeetön ja ahdas betoniallas, jossa kaikuluotausäänien käyttö vaikeutuu, ei riitä tarjoamaan delfiineille riittäviä elinolosuhteita. Eikö se tunnu eettisesti väärältä? Vangituilla delfiineillä esiintyykin stereotyyppistä käyttäytymistä. Delfinaariotoimintaa ei voida jatkaa loputtomiin vain sillä verukkeella, että on epäeettistä jättää delfiini yksin. Epäeettistä on se, että joka vuosi Taijissa tuhansia delfiinejä ajetaan lahdenpoukamaan, josta osa pyydystetään "täydennykseksi" delfinaarioihin, loput tapetaan.

Delfinaariolla on sekä moraalinen että eettinen vastuu näistä eläimistä, sekä nyt että tulevaisuudessa. Niistä pitää pitää hyvää huolta. Sitä selvitellään koko ajan ja kerätään tietoa, mitkä ovat parhaita tapoja. (SK)
Mielestäni Särkänniemen delfinaarion olisikin nyt syytä ottaa vastuu delfiinien tulevaisuudesta. Valitettavasti virhe on tapahtunut ja delfinaario on aikoinaan perustettu. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että delfinaarion on jatkettava toimintaansa hamaan tulevaisuuteen, ja hankittava aina vain uusia delfiinejä. Nyt olisi aika selvittää, kuinka delfinaarion tulevaisuudessa käy, kun nykyiset delfiinit vanhenevat. Nyt tulisi käydä läpi erilaisia mahdollisuuksia delfinaarion lopettamiselle (esimerkiksi delfiinien siirtäminen turvakotiin) ja kertoa näistä vaihtoehdoista avoimesti. 






31. maaliskuuta 2014

Rahankeräyslaki tulisi päivittää palvelemaan paremmin nykypäivän kansalaisjärjestötoimintaa

Kansalaisjärjestöt tarvitsevat säännöllistä lahjoitusvirtaa toimiakseen omien toimintakohteidensa hyväksi. Laillisin keinoin toimivat järjestöt lisäävät lahjoituspyyntöjä sisältäviin materiaaleihinsa rahankeräyslupanumeron, jonka Poliisihallitus myöntää oikeaoppista hakemusta vastaan. Kun lupakausi päättyy, järjestö tekee saaduista lahjoituksista tilityksen Poliisihallitukselle. Kuulostaa ihan yksinkertaiselta ja järkevältä.

Käytännössä hakuprosessi on erittäin pitkä ja turhauttava, eikä lainkaan nykypäivään sopiva. Hakemuksessa pyydetään esimerkiksi erittelemään mihin, missä ja millä tavalla lahjoituksia pyydetään. On todella mahdotonta esimerkiksi tietää, millaisia erilaisia verkkosovelluksia varainhankkijoiden avuksi tulee seuraavien lähikuukausien aikana, saati sitten seuraavan kahden vuoden aikana. Kun uusi varainhankintakeino tulee järjestöjen käyttöön, olisi siihen parasta tarttua heti, nykymaailma kun on kovin hektinen ja muuttuu nopeasti. On ajan tuhlaamista, että järjestöt joutuvat tekemään Poliisihallitukselle muutosilmoituksen ja odottamaan useita kuukausia sen käsittelyä. Kun hakemus on käsitelty ja lupa uuteen keräykseen myönnetty, markkinoilla on jo aivan uudet varainhankinnanvälineet, ja huonolla tuurilla juuri luvan saanut keräysmuoto onkin auttamattomasti vanha.

Vaikka järjestöllä ei olisi tarvetta muutoshakemukselle ja sen suomille uusille keräysmuodoille, jo perusluvan saaminen voi kestää niin kauan, että vanha lupa ehtii mennä umpeen. Poliisihallitukselta tulee kehotus poistaa kaikki lahjoituspyynnöt potentiaalisten lahjoittajien nähtäviltä. Tämä tietää järjestöille rahanmenoa, kun lahjoitusvirta pysähtyy kuin seinään. Järjestöille tulee myös kuluja ehkä jopa koko toiminnan keskeyttämisestä, kuten myös toiminnan uudelleen aloittamisesta ja lahjoituskeräysten uudelleen käynnistämisestä. Työaikaa kuluu rutkasti, kun luvan uusimisen vuoksi myös kaikki materiaalit menevät uusiksi kahden vuoden välein: niihin täytyy painattaa uusi rahankeräyslupa, vaikka materiaalit olisivat muutoin ajan tasalla.

Rahankeräyslakiin tulisi saada pikaisesti muutoksia. Ensinnäkin keräystavat ja paikat voisi jättää kansalaisjärjestöjen huoleksi. Tärkeämpää kuin se, missä ja miten lahjoituksia kerätään, on mielestäni se, mihin ja miten lahjoitukset käytetään. Jos järjestö on ilmoittanut keräävänsä lahjoituksia tietyn kohteen auttamiseksi ja kertonut, että työ on pääasiassa esimerkiksi kampanjointia, tiedottamista ja lainsäädäntöön vaikuttamista, niin liekö sillä suurta merkitystä, tuleeko se lahjoitus keräyslippaaseen ostarilla vai järjestön sivulla olleen verkkomaksumahdollisuuden kautta.

Mahdollisimman nopeasti pitäisi saada myös pidennettyä lupa-aikaa, edes viiteen vuoteen, sillä lupahakemus- ja materiaalien uusimisrumba kahden vuoden välein on järjestöjen resurssien haaskausta ja pois siitä työstä, mikä järjestön ydintoimintaan kuuluu. Ehkäpä tulevaisuudessa voisi miettiä sellaistakin vaihtoehtoa, että ympäri vuoden toimivat järjestöt voisivat hakea toistaiseksi voimassaolevaa lupaa, jonka ne saisivat säilyttää, kun tietyin väliajoin raportoisivat siitä, onko toiminnan luonne pysynyt sellaisena kuin ovat sen ilmoittaneet olevan. Jos järjestötoiminta ei ole yhtäkkiseltään muuttunut liiketoiminnaksi tai järjestö ei ole tyystin vaihtanut toimintakohteitaan, rahankeräyslupa pysyy voimassa.  Mielestäni myös yksittäisiin hankkeisiin tulisi voida hakea määräaikaista rahankeräyslupaa. Kuten aiemmin mainitsin, suuri epäkohta on rahankeräyslupahakemusten kohtuuttoman pitkät käsittelyajat ja niiden tulisi lyhentyä huomattavasti.

Rahankeräyslain ja Poliisihallituksen toiminnan ei tulisi hankaloittaa tai estää kansalaisjärjestöjen toimintaa, koska järjestöt antavat massiivisen panostuksen toimimalla yhteisen hyvän puolesta, kukin omalla toiminta-alueellaan. Järjestöt ovat asiantuntevia ja päteviä, ja niiden työntekijät oman alansa ammattilaisia. Järjestöt eivät voi toimia nykyisessä mittakaavassa ja nykyisellä ammattitaidolla ilman kunnollista rahoitusta ja kun valtion rahoituksenkin on uhkailtu pienevän entisestään, on järjestöjen pystyttävä keräämään lahjoituksia yksityisiltä ihmisiltä nykyistä joustavammin. Monet järjestöt eivät saa/halua edes valtion tukia.

Rahankeräyslaki on siis aiheellista uudistaa pikaisesti. Meillä on hyvää työtä tekeviä toimijoita ja meillä on lahjoittajia, jotka haluavat tukea hyvää työtä tekeviä toimijoita – annetaan heidän löytää toisensa!





6. maaliskuuta 2014

Seinää tuijottavat lehmät, metalliketjua kalisuttavat siat – Näin iloista on suomalaisen tuotantoeläimen arki!

Odotin kuin kuuta nousevaa, että Eveliina Lundqvistin Salainen päiväkirja eläintiloilta julkaistaan ja kun viimein sain sen käsiini, luin sen lähes yhdeltä istumalta.

Eveliina Lundqvist vieraili ja työskenteli parillakymmenellä eläintilalla ja halusi kirjoittaa kirjan eläintilojen arjesta, sillä hänen mielestään media ei anna oikeaa käsitystä siitä, kuinka eläimet oikeasti tiloilla elävät. Lundqvist halusi nähdä eläintuotannon arkipäivän omin silmin, koska oli toisaalta kyllästynyt tuottajien marinaan siitä, että eläinsuojelijat eivät kerro totuutta, mutta toisaalta hän halusi myös varmistaa, pitävätkö eläinsuojelujärjestöjen väitteet paikkaansa. Harmikseen hän sai huomata, että eläinsuojelujärjestöjen sivuilta löytyvä tieto pitää paikkaansa, ja jollain tilalla asiat saattoivat olla vielä huonommin.

Lundqvist ihmettelee kirjassaan, miksi eläimiä ei kohdella ystävällisesti. Eläimet kuitenkin elävät näillä tiloilla vain ja ainoastaan siksi, että ihminen on ne sinne teljennyt omia tarpeitaan palvelemaan. Lehmä on muuttunut koneeksi ja sellaisena sitä usein tunnutaan myös käsiteltävän.

Olen itsekin nähnyt vasikoita pieniin karsinoihin sullottuna. Nämä karsinat näyttivät varsinaisilta klaustrofobiasta kärsivien painajaisilta: tilat olivat niin ahtaat, etteivät vasikat mahtuneet liikkumaan ja seinät niin korkealla, ettei niiden takaa nähnyt mitään. Vasikat kyllä kuulivat, kuinka emä huutaa poikasensa perään. ”Miltä tuntuu menettää poikasensa kerta toisensa jälkeen?” Lundqvist mietti emän kokemusta ja samaa mietin minä. ”En nähnyt niillä olkia tai muita pehmikkeitä enkä myöskään juomavettä. Yhdessä karsinassa oli niin isot raot lattiassa, että vasikan oli vaikeaa päästä seisomaan”, Lundqvist kuvaa erästä tilaa kirjassaan.

Paitsi tuottajia, jotka kiireestä tai laiskuudesta johtuen hoitavat eläimiä hätäisesti ja niin sanotusti vasemmalla kädellä, Lundqvist kritisoi myös lakia, joka on riittämätön eikä ota tarpeeksi hyvin huomioon eläinten lajityypillisiä tai yksilöllisiä tarpeita. Myös suoraa väkivaltaa eläimiä kohtaan esiintyy. Ei ehkä kaikilla tiloilla, mutta huomattavan monella kuitenkin.

”Isäntä asetti sähköpiiskan lehmän reiteen ja painoi nappulaa useita kertoja samalla kun toinen työntekijöistä kiskoi eläintä päästä olevista köysistä. Lehmä kaatui polvilleen”, Lundqvist kuvailee näkemäänsä. Onko maidon juominen oikeasti tämän arvoista?

Lundqvist toivoo, että ihmiset eivät kieltäisi tuotantoeläimiä tuntevina olentoina ja näkisivät eläintuotannon arjen, esimerkiksi porsaiden kastroinnin ja kanojen kannibalismin. “-- jostain syystä ihmisistä on kai normaalia, että lehmät tuijottavat samaa seinää liikkumattomana vuodesta toiseen”, Lundqvist toteaa. Hän kirjoittaa myös karanteeninavetasta, jossa lehmille annetaan antibiootteja ”varmuuden vuoksi” sekä pitkistä, jopa neljä päivää kestävistä kuljetuksista.

Kirjassa kerrotaan myös sikaloista, joissa työskennellessään Lundqvist sai huomata sen kuinka mahdotonta sikojen yksilöllinen hoitaminen on. Osa sairaista sioista saa nopeasti pultin otsaansa, osa puolestaan saa kulkea avohaava jalassaan ja häntä purtuna ilman, että työntekijät lotkauttavat korviaan. Toisaalta antibioottia tunnutaan antavan joillekin eläimille sellaista tahtia, että se sai Lundqvistin pohtimaan, kauanko menee, että antibiootit eivät enää vaikuta ihmiseen. Selväksi tulee myös se, että rohkeammiksi ja sitkeämmiksi jalostamisella on saatu aikaan aikaisempaa aggressiivisempia sikoja. Näille älykkäille eläimille ei tarjota läheskään riittävästi virikkeitä ja eläimet turhautuvat.

”Farmari kertoi saavansa 7000–8000 euroa vuodessa eläinten hyvinvointitukea. Tukea oli edellyttänyt mm. sairaskarsinamahdollisuus, kuivikkeen laitto ja virike. Eli siis kolmenkymmenen sentin seinään kiinnitettävä metalliketju riittää virikkeeksi ja neljä kourallista kutteria kuivikkeeksi ja sitten maksetaan monta tonnia…? Mikäli tämä sikala saa hyvinvointitukea, minkälainen on sikala, joka ei saa?” 

Lundqvistin kirja ei anna hyvää kuvaa eläintuottajista ja -hoitajista. Eläimiä kohdellaan epäkunnioittavasti ja niitä jopa piilotetaan eläinlääkäriltä. Tänään MTK on MTV:n mukaan jyrähtänyt, koska Lundqvistin kirja mustamaalaa kotieläintuotantoa. ”Suojalan mukaan eläinaktivistien toiminta kuormittaa kotieläintuottajia. MTK on huolissaan tuottajien henkisestä jaksamisesta”, MTV uutisoi MTK:n kannasta. Itse olen huolestunut siitä, että MTK ei myönnä tiloilla olevan mitään vikaa, eikä myöskään kommenttiensa perusteella näytä olevan huolissaan eläinten hyvinvoinnista (tiedän kyllä, että tuottajan burnoutista kärsivät mahdollisesti myös eläimet).

”– Ja kirjan nimi - salainen päiväkirja - ei meillä ole mitään salaista. Hän on tervetullut kaikille tiloillemme vierailemaan, MTK:n tuotantoeläinten terveyden ja hyvinvoinnin asiantuntija Leena Suojala kertoo.”

MTK:n edustajan kommentti on hassu, sillä kirjahan perustuu juuri näihin vierailuihin ja jopa tiloilla työskentelyyn ja siihen, miltä eläintuotannon arki on kirjoittajan mielestä näyttänyt. Ehkäpä MTK toivoo Lundqvistin tekevän lisää vierailuja ja kirjoittavan vielä toisenkin kirjan samasta aiheesta? :)

“If slaughterhouses had glass walls, everyone would be a vegetarian”, totesi Paul McCartneykin aikoinaan ja sama voisi päteä koko tuotantoketjuun.

Suosittelen tutustumaan tähän kirjaan olipa kantasi eläinsuojelua tai eläintiloja kohtaan mikä tahansa!


P.S. Kirjassa kerrotaan myös mm. kanoista, joista aion kirjoittaa oman tekstin.
P.P.S. En käytä lehmänmaitoa enkä ole kokenut asiaa ongelmaksi, sillä nykyisin on saatavilla valtavan paljon hyviä ja eri tarpeisiin sopivia kasvimaitoja. Näistä on kirjoitettu mm. Chocochilissä, Huilissa ja Kiitos hyvää -blogissa. 

Kiinalainen possu (koska suomalaiset possukuvat on toisella koneella)
Lainaukset suoraan kirjasta ja MTV:n uutisesta.

8. helmikuuta 2014

Toisen roska on toisen aarre

Olen aina vannottanut ystäviäni ja tuttujani, etteivät he koskaan saa hankkia koiraa kenenkään takakontista, näkemättä koiran emää, sillä pentutehtailu on ongelma myös Suomessa. Ja niin kävi, että huomasin seisovani auton takaluukulla ja kuikkivani hämmentynyttä koiranpentua, nähtyäni siitä vain pari hassua kuvaa ja videon... No, tässä ei kuitenkaan oltu hankkimassa pentutehtailtua pentua tuntemattomalta huijarilta vaan hakemassa viipurilaista koditonta koiraa luokseni kotihoitoon.

Neiti E. tuli meille torstaina. Ja jo sunnuntaina kyselin Viipurin koirat ry:ltä, olisiko millään muotoa mahdollista, että koiruus jäisi meille lopullisesti. Sunnuntaina aamulla olin nimittäin jo lähes kyynelehtinyt miettiessäni, että minun pitäisi pian antaa tämä pieni pallero jollekulle toiselle. Sydän siinä särkyisi, varsinkin kun koira oli niin hyvin kotiutunut. Neiti E. siis jäi meille, kuten ystävät ja tuttavat olivat jo etukäteen arvelleetkin! 

Venäjä ei ole koirille helpoin maa. Kuten olemme mediasta joutuneet lukemaan, koiria on lahdattu Olympialaisia häiritsemästä. Venäjä ei ole valitettavasti ainoa maa, jossa kulkukoiraongelma on räjähtänyt käsiin, koska ihmiset ovat antaneet koiriensa lisääntyä holtittomasti ja ylimääräiset koiraraasut on lähetetty kadulle jatkamaan lisääntymistä. Kulkukoiraongelman (tai "biologisen roskan" kuten Sotshin yhteydessä on puhuttu) hoitamista ei ole hoidettu kunnialla, ei eläinsuojelujärjestöjen ohjeita noudattaen, eläineettisemmin ja pidemmällä tähtäimellä järkevämmin, vaan raa'alla kädellä, kuten monessa muussakin maassa.

Onneksi meillä on useassa maassa hyviä eläinsuojelujärjestöjä, jotka tekevät parhaansa kodittomien koirien hyväksi. Eläinsuojelujärjestön hyväksymä koiratarha ei tietystikään ole oma koti, mutta se on huomattavasti parempi paikka kuin katu, jossa koira on koko ajan alttiina monille eri vaaroille. Uusien kotien hankkiminen on useille järjestöille vain hyvin pieni, vaikkakin usein se näkyvin osa toimintaa. Esimerkiksi Romaniassa Kodittomien koirien ystävien toiminta on todella laajaa ja monimuotoista. Järjestö tekee paikan päällä valistustyötä, ennaltaehkäisevää eläinsuojelutyötä ja lainsäädäntötyötä. Tässä aamulla netistä bongaamani animaatiovideo kulkukoiraongelmasta (ja tämä sopii herkimmillekin silmille):
 http://www.youtube.com/watch?v=NPnxodkEUls

Palatakseni ikiomaan "biologiseen roskaani", josta olen tavattoman ylpeä: Jos olet harkinnut koiran ottamista, niin suosittelen lämpimästi tarjoamaan kodin tai kotihoitopaikan jollekin neiti E:n kaltaiselle kodittomalle koiralle. Kodittomien joukosta löytyy niin isoja kuin pieniä koiria, niin vilkkaita ja touhukkaita kuin mieluummin sylissä viihtyviä koiriakin, on mustia, on valkeita, ruskeita ja harmaita, on kippurahäntää ja suoraa häntää, paksua ja ohutta turkkia, lurppakorvaa ja pystykorvaa. Ja kuten kasvattajalta hankitut rotukoiratkin, myös kodittomaan koiraan tulee sitoutua ehkä jopa 15 vuodeksi. Rescue-koiran kanssa voi harrastaa ja touhuta siinä missä kasvattajalta hankitun rotukoirankin kanssa.

Kun päätin, että pieni koiranpentu saa jäädä meille, en miettinyt, onko se meille juuri se oikea koira. Mietin, voiko meidän perheemme tarjota sille juuri oikeanlaisen kodin. Ja kun neiti vaikutti olevan sitä mieltä, että hän tulee meillä viihtymään, oli asia sillä selvä. Onneksi järjestely sopi myös Viipurin koirat ry:lle!


Alkuperäinen kuva osoitteessa: http://www.folkartfromtheharbor.com/catalog.php?category=74

Avatkaa suunne, te, joita kuunnellaan!

Haluaisin olla huippumalli, jotta voisin kieltäytyä esittelemästä aitoja turkistuotteita ja vetää myös muut mallit yhteiseen boikottiin turkistuotteita mallistoissaan käyttäviä vaatesuunnittelijoita vastaan.

Haluaisin olla huippu-urheilija, jotta voisin kieltäytyä kilpailuista, joiden vuoksi kadut siivotaan "biologisesta roskasta" koiria lahtaamalla, ja jotta voisin kertoa, että vegaanisella ruokavaliolla ponnistaa pitkälle.

Haluaisin olla huippulääketieteen huippuammattilainen, jotta voisin kertoa alan muille korkea-arvoisille, että lääketieteen opiskelua varten ei tarvitse uhrata eläimiä, ja jotta voisin järjestää massiivisia seminaareja eläinkokeettomien tutkimusmenetelmien kehittämisestä.

Haluaisin olla Hollywood-tähti, jotta voisin näyttää L'Orealille keskaria, kun he houkuttelevat minua mainoskasvokseen miljoonien dollarien palkkiolla, "Because animals are worth it!" ja jotta voisin punaisella matolla käyttää "NO FUR!" -rintamerkkiä.

Haluaisin olla maailmankuulu kokki, jotta voisin miljoonien katsojien seuraamassa tv-ohjelmassani valmistaa vain vegaanista ruokaa ja jotta voisin kouluttaa ravintoloita palvelemaan paremmin hyvää kasvisruokaa kaipaavia asiakkaitaan.

Haluaisin olla huippumuusikko, jotta voisin jättiareenoilla näyttää keikan ajan screeniltä eläinoikeusvideoita ja lahjoittaa lipputuloista osan eläinsuojelutyöhön.

Haluaisin olla jotain suurta vain siksi, että saisin pienen ääneni kuuluviin sellaisten ihmisten keskellä, jotka ovat kuuroja eläinaktivistien pyynnöille, mutta jotka kuuntelevat fanittamansa mallin, näyttelijän, urheilijan, muusikon jne. puhetta kuin jumalan sanaa, miljoonien muiden fanien tapaan.


Oi kuinka toivon, että vaikutusvaltaiset ja monille esikuvana toimivat julkisuuden henkilöt käyttäisivät asemaansa hyvään, näkisivät nenäänsä pidemmälle ja tuntisivat empatiaan muita kohtaan. Heitäkin onneksi on, mutta kovin pieni joukko...


Koko elämä häkissä, vain jotta joku saa pipoonsa tupsun...