8. helmikuuta 2014

Toisen roska on toisen aarre

Olen aina vannottanut ystäviäni ja tuttujani, etteivät he koskaan saa hankkia koiraa kenenkään takakontista, näkemättä koiran emää, sillä pentutehtailu on ongelma myös Suomessa. Ja niin kävi, että huomasin seisovani auton takaluukulla ja kuikkivani hämmentynyttä koiranpentua, nähtyäni siitä vain pari hassua kuvaa ja videon... No, tässä ei kuitenkaan oltu hankkimassa pentutehtailtua pentua tuntemattomalta huijarilta vaan hakemassa viipurilaista koditonta koiraa luokseni kotihoitoon.

Neiti E. tuli meille torstaina. Ja jo sunnuntaina kyselin Viipurin koirat ry:ltä, olisiko millään muotoa mahdollista, että koiruus jäisi meille lopullisesti. Sunnuntaina aamulla olin nimittäin jo lähes kyynelehtinyt miettiessäni, että minun pitäisi pian antaa tämä pieni pallero jollekulle toiselle. Sydän siinä särkyisi, varsinkin kun koira oli niin hyvin kotiutunut. Neiti E. siis jäi meille, kuten ystävät ja tuttavat olivat jo etukäteen arvelleetkin! 

Venäjä ei ole koirille helpoin maa. Kuten olemme mediasta joutuneet lukemaan, koiria on lahdattu Olympialaisia häiritsemästä. Venäjä ei ole valitettavasti ainoa maa, jossa kulkukoiraongelma on räjähtänyt käsiin, koska ihmiset ovat antaneet koiriensa lisääntyä holtittomasti ja ylimääräiset koiraraasut on lähetetty kadulle jatkamaan lisääntymistä. Kulkukoiraongelman (tai "biologisen roskan" kuten Sotshin yhteydessä on puhuttu) hoitamista ei ole hoidettu kunnialla, ei eläinsuojelujärjestöjen ohjeita noudattaen, eläineettisemmin ja pidemmällä tähtäimellä järkevämmin, vaan raa'alla kädellä, kuten monessa muussakin maassa.

Onneksi meillä on useassa maassa hyviä eläinsuojelujärjestöjä, jotka tekevät parhaansa kodittomien koirien hyväksi. Eläinsuojelujärjestön hyväksymä koiratarha ei tietystikään ole oma koti, mutta se on huomattavasti parempi paikka kuin katu, jossa koira on koko ajan alttiina monille eri vaaroille. Uusien kotien hankkiminen on useille järjestöille vain hyvin pieni, vaikkakin usein se näkyvin osa toimintaa. Esimerkiksi Romaniassa Kodittomien koirien ystävien toiminta on todella laajaa ja monimuotoista. Järjestö tekee paikan päällä valistustyötä, ennaltaehkäisevää eläinsuojelutyötä ja lainsäädäntötyötä. Tässä aamulla netistä bongaamani animaatiovideo kulkukoiraongelmasta (ja tämä sopii herkimmillekin silmille):
 http://www.youtube.com/watch?v=NPnxodkEUls

Palatakseni ikiomaan "biologiseen roskaani", josta olen tavattoman ylpeä: Jos olet harkinnut koiran ottamista, niin suosittelen lämpimästi tarjoamaan kodin tai kotihoitopaikan jollekin neiti E:n kaltaiselle kodittomalle koiralle. Kodittomien joukosta löytyy niin isoja kuin pieniä koiria, niin vilkkaita ja touhukkaita kuin mieluummin sylissä viihtyviä koiriakin, on mustia, on valkeita, ruskeita ja harmaita, on kippurahäntää ja suoraa häntää, paksua ja ohutta turkkia, lurppakorvaa ja pystykorvaa. Ja kuten kasvattajalta hankitut rotukoiratkin, myös kodittomaan koiraan tulee sitoutua ehkä jopa 15 vuodeksi. Rescue-koiran kanssa voi harrastaa ja touhuta siinä missä kasvattajalta hankitun rotukoirankin kanssa.

Kun päätin, että pieni koiranpentu saa jäädä meille, en miettinyt, onko se meille juuri se oikea koira. Mietin, voiko meidän perheemme tarjota sille juuri oikeanlaisen kodin. Ja kun neiti vaikutti olevan sitä mieltä, että hän tulee meillä viihtymään, oli asia sillä selvä. Onneksi järjestely sopi myös Viipurin koirat ry:lle!


Alkuperäinen kuva osoitteessa: http://www.folkartfromtheharbor.com/catalog.php?category=74

Avatkaa suunne, te, joita kuunnellaan!

Haluaisin olla huippumalli, jotta voisin kieltäytyä esittelemästä aitoja turkistuotteita ja vetää myös muut mallit yhteiseen boikottiin turkistuotteita mallistoissaan käyttäviä vaatesuunnittelijoita vastaan.

Haluaisin olla huippu-urheilija, jotta voisin kieltäytyä kilpailuista, joiden vuoksi kadut siivotaan "biologisesta roskasta" koiria lahtaamalla, ja jotta voisin kertoa, että vegaanisella ruokavaliolla ponnistaa pitkälle.

Haluaisin olla huippulääketieteen huippuammattilainen, jotta voisin kertoa alan muille korkea-arvoisille, että lääketieteen opiskelua varten ei tarvitse uhrata eläimiä, ja jotta voisin järjestää massiivisia seminaareja eläinkokeettomien tutkimusmenetelmien kehittämisestä.

Haluaisin olla Hollywood-tähti, jotta voisin näyttää L'Orealille keskaria, kun he houkuttelevat minua mainoskasvokseen miljoonien dollarien palkkiolla, "Because animals are worth it!" ja jotta voisin punaisella matolla käyttää "NO FUR!" -rintamerkkiä.

Haluaisin olla maailmankuulu kokki, jotta voisin miljoonien katsojien seuraamassa tv-ohjelmassani valmistaa vain vegaanista ruokaa ja jotta voisin kouluttaa ravintoloita palvelemaan paremmin hyvää kasvisruokaa kaipaavia asiakkaitaan.

Haluaisin olla huippumuusikko, jotta voisin jättiareenoilla näyttää keikan ajan screeniltä eläinoikeusvideoita ja lahjoittaa lipputuloista osan eläinsuojelutyöhön.

Haluaisin olla jotain suurta vain siksi, että saisin pienen ääneni kuuluviin sellaisten ihmisten keskellä, jotka ovat kuuroja eläinaktivistien pyynnöille, mutta jotka kuuntelevat fanittamansa mallin, näyttelijän, urheilijan, muusikon jne. puhetta kuin jumalan sanaa, miljoonien muiden fanien tapaan.


Oi kuinka toivon, että vaikutusvaltaiset ja monille esikuvana toimivat julkisuuden henkilöt käyttäisivät asemaansa hyvään, näkisivät nenäänsä pidemmälle ja tuntisivat empatiaan muita kohtaan. Heitäkin onneksi on, mutta kovin pieni joukko...


Koko elämä häkissä, vain jotta joku saa pipoonsa tupsun...